Logistika-terminal-ja-ladu

Logistiikka, terminaali ja varasto

Koroter Oü tarjoaa logistiikka- / terminaali- / varastopalveluita.

Tarjoamme itse ja yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa varasto-/terminaalipalveluita Tallinnassa ja lähiseudulla ja näiden lisäksi voimme tarjota myös varastoa/terminaalia Rakveressä Näpillä, joka on hyvä sikäläisen alueen palveluun. Toivomme, että lähiaikana löydämme myös varastointimahdollisuudet Etelä-Virosta.

Tavallista lämpötilaa edellyttävien tavaroiden lisäksi voimme tarjota myös varastoja, joissa on erikoislämpötila.

Terminaaleilla on tärkeä osa järjestelmällisten kuljetusten järjestämisessä, sillä ilman niitä järjestelmällisten kuljetusten toteuttaminen ei olisi mahdollista.

Terminaalien tehtävänä on toisaalta vakauttaa lähetykset kuljetusprosessissa, toisaalta taata vakautettujen lähetysten jakaminen asiakaslähetyksiksi.

Terminaalien tehtävänä on myös erityyppisten tavaravirtojen yhdistäminen. Terminaaliin saapuvat ja sieltä lähtevät samaan aikaan sekä jakelu-, keräys- että myös peruskuljetukset. Terminaalissa yhdistetään kokoon kuljetetut lähetykset suuntien mukaan valikoiduiksi kuljetuksiksi. Terminaalien välisen kuljetuksen jälkeen järjestetään eri kuljetussuuntien jakelukuljetukset jakeluautoilla terminaalien palvelualueilla.

Koroter Oü:n tarjoamat logistiikkapalvelut: määrän ja kunnon tarkastus, varastointi, lajittelu, merkintä, pakkaus, tavaran varastointi, kokoaminen, jakelukuljetus, huolinta yms.

Tavaran luovutus kuljetusta varten, kootun tilauksen luovuttaminen vastaanottajalle varastossa tai lastaus kuljetusvälineeseen.

Mainitsemme joitakin esimerkkejä asiakkaistamme, jotka ostavat nykyisin kuljetuspalvelua

Yrityksellä ONIC on oma varasto ja omat kuorma-autot – koko logistiikan he järjestävät itse. Myytävät tavarat liikkuvat kausiluonteisesti ja myyntimäärien varmistamiseksi tavaraa tulee varata varastoon jo monta kuukautta ennen kauden alkua. Ongelmana on kuitenkin heidän varastonsa rajoitettu tila. Ratkaisuksi tarjoamme Teille kausiluonteista varastointipalvelua.

Haluat myydä tavaraasi vähittäismyyjälle tai jälleenmyyjälle, mutta kuljetusta ja varastointimahdollisuutta ei ole? Yhdessä löydämme ratkaisun?

Voisimme luetella tässä erilaisia esimerkkejä vaikka parin sivun verran, mutta emme halua väsyttää Teitä lukemisella. Jos haluat lisää tietoa, ota meihin rohkeasti yhteyttä ja löydämme yhdessä juuri Teille sopivimman ratkaisun.

Minä pidän sellaisesta palvelun tarjoajasta, jonka kanssa voi suunnitella asioita rauhassa ja juuri minulle sopivasta vaihtoehdosta! Kirjoitankin hänelle suunnitelmistani!

Nopea ja edullinen kuljetus Virossa ja muualla Euroopassa